02

lauantai 16. maaliskuuta 2013

78. Pehmisjäätelöä

Kävin Kicksissä katselemassa tarjontaa, sieltä löytyi Dependin lakkoja "osta kolme maksa kaksi" -tarjouksella. Olisin ehkä voinut hankkia kuusikin lakkaa, onneksi oli kiire jatkaa matkaa. Mukaan tarttui kolme ihanaa keväistä sävyä, joista kahta käytin tässä lakkauksessa.

Dependin valkoinen lakka ei kyllä pääse suosikkien listalleni, hädin tuskin siedettävien joukkoon. Ensimmäinen kerros oli vaikeasti hallittavaa lirua. Toinen kerros riitti, mutta sen levittäminen oli tuskallista. Tällä kokemuksella on voi suositella kenellekään.

Sen sijaan tuo ihanainen pinkki sai aikaan riemunkiljahduksia... no ainakin sisäisiä sellaisia. :) Tosin pinkkiä on käytetty vasta liukuna, sen levittyvyydestä normilakkauksessa en osaa vielä sanoa juuta tai jaata. Liuku on tällä kertaa tehty meikkisienellä, toimii mutta ei mielestäni vedä vertoja keittiösienelle.

Näitä on tullut tuijoteltua. :) Ja ovat kestäneet jo pitkään, mikä on aina mukavaa kun lakkaus on mieleinen.


Gina Tricot Base Coat, Depend 031, Depend 087,
Seche Vite, helmenpuolikkaat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti